Henri

Henri, 42, Tampere

Olen ollut aina kiinnostunut politiikasta. Pimeässä nuoruudessani olin Kokoomusnuorten jäsen. Ensimmäiset vaalini olivat osuuskauppavaalit. Vaikka en päässyt läpi, pärjäsin ihan hyvin ja sain rohkeutta lähteä 2017 vihreiden ehdokkaaksi kuntavaaleihin, ja pääsin valtuutetuksi. Seuraavissa vaaleissa äänimääräni tippui yli kahdellasataa, ja putosin valtuustosta. Kyllä se yllätti, vaikka toisaalta osasin sitä vähän odottaakin.

Ei maailma siihen kaatunut: minulla on elämässä politiikan lisäksi kaikenlaista muutakin, kuten partio, Punaisen ristin jutut, työt ensihoitajana ja opinnot Tampereen yliopistossa. Vaalit ovat sellaisia, että joskus pääset ja joskus et. Olen iloinen siitä, että meillä valtuustoon pääsi monta nuorta naista.

Tietyissä piireissä vihreät mielletään vain nuorten naisten puolueeksi. Minulle on sanottu ihan suoraan, että äänestäisin, jos et olisi vihreä. Demarit on yrittäneet saada minua riveihinsä, ja isoisäni on ollut demareissa. Vihreät on minun juttuni, koska ihmisoikeudet ja ihmisarvo ovat minulle tärkeitä ja tietysti luontoarvot myös. Toimintakulttuuri on meillä paikallisesti myös sellainen, että ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta, vaan voidaan keskustella eri näkemyksistäkin. Mutta niistä tärkeimmistä arvoista ei kuitenkaan tarvitse väitellä.

On aina ongelma, jos jokin joukko on liian homogeeninen, niin myös vihreissä. Tätä pitäisi pystyä tarkastelemaan puolueen kaikilla tasoilla. Meidän täytyy kuitenkin pitää kiinni siitä periaatteesta, että voimme aivan yhtä hyvin menestyä myös naispuheenjohtajan johdolla. Ei voida mennä vaaleihin ajatellen, että mennään sellaisella kokoonpanolla, jolla menestytään, vaan mennään, sillä mikä on ja tehdään parhaamme.

Kaipaisin, että vihreät ottaisi kantaa enemmän arkisiin asioihin, myös paikallistasolla. Jos haluamme kasvaa isoksi puolueeksi, meidän pitää näkyä keskustelemassa isojen puolueiden kanssa laajasti eri teemoilla. Esimerkiksi keskusteluissa ikäihmisten asioista emme juuri näy. Soteteemoissa teimme aluevaaleissa ihan uskottavaa työtä mielenterveyden parissa, mutta sote on niin paljon muutakin kuin mielenterveys. Kun meillä kerran on soteosaajia, niin nostetaan heitä myös näkyvämmin esille.

Montaa pelottaa nuori sanavalmis nainen. On niitä, jotka ajattelevat, että vain ikä tuo viisautta, ja eihän tuollaiset tytönhupakot mitään tiedä. Sanna Marinin, Maria Ohisalon, Millariikka Rytkösen ja muiden vahvojen naisjohtajien myötä alkaa pikkuhiljaa setäpower kuitenkin murtumaan ja ymmärretään, että nuori nainen pärjää siinä missä kuka tahansa muukin.