Lauri, 20, Keitele

Lukiolaisena ja ilmastolakkoilijana pyörin eduskuntavaalien 2019 vaalitapahtumissa ja kävin juttelemassa eri ehdokkaiden kanssa. Tuli sellainen fiilis, että vihreät ovat oman oloisia ihmisiä. En voinut vielä äänestää, joten vaaleja edeltävänä päivänä päätin liittyä puolueen jäseneksi.

Sinä keväänä Pekka Haavisto oli puoluejohtajista ainoa, joka nosti aktiivisesti ilmastokysymyksiä esiin vaalitenteissä. Se vetosi minuun. Vaalikentillä tapasin muidenkin puolueiden ehdokkaita, ja kysyin heiltä aina ilmastokysymyksistä. Vastaukset olivat aika ympäripyöreitä, vihreillä se oli aina ykkösjuttu. Kun vaalien tulokset tulivat, olin vähän yllättynyt siitä, miten valituksi tuli niin vähän vihreitä miehiä. Mutta eihän puolue päätä ketä tulee valituksi. Demokraattisissa elimissä kansalaiset voivat valita, miten haluavat.

Koska puolueen kansanedustajista valtaosa on naisia, puolue viestii paljon naisten kasvoilla. Se ei aina ole niin samaistuttavaa. En ole aina pitänyt sitä ongelmana, mutta toisaalta esimerkiksi Atte Harjanteen postauksen jaan helpommin kavereille. Tärkeintä kuitenkin on, että viestinnän kieli on ymmärrettävää, jotta sitä ei voi kukaan alkaa tulkitsemaan väärin. Viestinnässä voisi nostaa paikallistoimijoita enemmän esiin. Silloin samaistumispinta laajenisi.

Poliittisessa keskustelussa vihreiden eduskuntaryhmän naisenemmistöä käytetään aseena meitä vastaan, mutta on se myös vahvuus. Muissa puolueissa ei ole, eikä edes voisi olla, niin paljon naisia mukana. Kaikkien sukupuolten tasa-arvo eli feminismi on minulle tärkeä asia ja yksi syistä, miksi liityin puolueeseen.

En koe, että sukupuoleni ainakaan piiritasolla on este vihreissä toimimisessa. Paikallisyhdistyksemme hallituksessa on vain yksi nainen ja muut ovat miehiä. Kansanedustajaksi pääseminen pienessä vaalipiirissä on miehenä ehkä vaikeaa, mutta ei toki mahdotonta.

Nyt toimin kuntani ainoana vihreänä valtuutettuna. Se on hankalaa, koska ei kannata olla niin radikaali kuin ehkä haluaisin olla. Nuorena valtuutettuna pitää myös työskennellä paljon sen eteen, että saisi uskottavuutta. Pitää vakuuttaa, että mielipiteet ovat aitoja, ja että olen miettinyt niitä. Joskus ärsyttää, että muiden ei tarvitse tehdä niin – he voivat vain sanoa mielipiteensä, vaikka se olisi kuinka nopeasti ja hatarasti muodostettu.

Pienen kunnan valtuutettuna olen ymmärtänyt, että vihreänä toimijana oleminen riippuu paljon paikkakunnasta. Se ei ole samanlaista kaikkialla. En ole ajatellut tai halunnut puhua sillä tavalla, että Helsingin vihreät tekisi jotakin väärin, vaikka olen huomannut sellaista suhtautumista joissakin puoluetovereissa. Itse olen tykännyt siitä, että Helsingissä on enemmän tieteellisesti orientoituneita vihreitä, jotka pystyvät puhumaan vaikka systeemimuutoksesta. Periaatteena kuitenkin pitäisi olla, että omia ei kritisoida.