Jami, 23, Seinäjoki

Lukiossa minulle syntyi tarve tunnustaa jotakin väriä aatteellisesti. Ilmastokriisi ja luontokato huoletti, ja luin läpi poliittisten nuorisojärjestöjen periaateohjelmia. Keskustanuorten periaateohjelma vetosi minuun ja lopulta liityinkin Keskustanuoriin.

Sipilän hallitus näytti kuitenkin keskustan varjopuolet. En ollut tyytyväinen keskustalaiseen koulutus-, tiede- ja ympäristöpolitiikkaan Sipilän johdolla. Eniten häiritsi kuitenkin se, että keskustalta puuttui eteenpäin katsova visio tulevaisuudesta. Vihreät alkoi kiinnostaa, ja päädyin äänestämään minulle tuttua vihreää, opettajaani Mikkoa. Huomasin, että niihin kysymyksiin, mihin haluan vastauksen, sain paremmin vastauksen jostain muualta kuin keskustasta, ja lopulta päätin erota puolueesta. Liityin vihreisiin hieman ennen kuin muutin opintojen perässä Helsinkiin.

Tosiasiassa vihreät ja keskusta ovat paljon lähempänä toisiaan kuin mikä on median kertoma tarina. Molemmat näkevät ihmisen ahkerana ja luotettava. Arvostetaan hyvinvointivaltiota, mutta ei ole kuitenkaan sellaista vasemmistolaista “yhteiskunta on äitisi” -ajattelua. Toisaalta kummassakaan ei ole oikealta löytyvää kylmää ihmiskuvaa, jossa ihminen on oman onnensa seppä.

Kun sanotaan, että vihreät on muuttunut joksikin toiseksi puolueeksi, mitä se ei ennen ollut, unohdetaan täysin, että kaikki muut puolueet elävät ihan samalla tavalla siinä puolueen nelikentällä. Kuva vihreistä ylimielisinä syntyy siitä, että vihreät ei näy ympäri Suomen ihmisten lähellä samalla tavalla torilla kohtaamassa ihmisiä kuin monissa isommissa puolueissa. Aluevaalikampanjan aikana kohtasin monta ihmistä, jotka eivät ole tavanneet koskaan yhtään vihreää. Kun ihmisen kohtaa kunnioittavasti vaikka olisikin eri mieltä, se muuttaa kuitenkin tarinaa vihreistä. Yhteistä maaperää Etelä-Pohjanmaalla löytyy kyllä esimerkiksi nuorten mielenterveysasioissa.

Aloitan jokaisen työpäivän Vihreiden nuorten puheenjohtajana reality checkillä lukemalla Ilkka-Pohjalaisen mielipidekirjoitukset. Monilla täällä on visioita ja uskoa tulevaisuuteen, mutta on paljon sellaistakin, että kaikki asiat ovat vihreiden syytä. Tietysti kun vihreät on muutosta ajava puolue, niin monia se muutos pelottaa. Toivoisin alueen ja ihmisten uskaltavan tarttua siihen muutokseen, koska se on välttämätöntä ja hyväksi.

Onhan se ulkopuolelta kerrottu tarina, että vihreissä ei voi pärjätä miehenä, todella ärsyttävä. Minusta on päinvastoin mahtavaa, että me ollaan puolue, jossa ei-miehillä on tilaa menestyä. Me ollaan tehty siinä jotain tosi paljon enemmän oikein kuin muut.

Mikko, 43, Seinäjoki

Tykkään olla metsässä. 15-vuotiaana hankin metsästyskortin ja kävin sedän kanssa metsällä. Pääosin paistettiin makkaraa, mutta jo toisella metsästysreissulla ammuin rusakon. Totesin sitä kuolevaa eläintä katsellessa, että tämä ei ole yhtään minun juttuni. Sittemmin en ole ottanut metsään pyssyä mukaan.

Vihreisiin mukaan lähteminen oli tietyllä tavalla sattumaa. En missään vaiheessa mieltänyt itseäni poliittisesti aktiiviseksi. Olen biotekniikan insinööri ja maisteri, ja töissä tutustuin Tieteen ja teknologian vihreiden yhteen perustajaan Tinoon. Hän pyysi minua mukaan kirjoittamaan kannanottoja ja taustapapereita – kirjoitimme esimerkiksi GMO-muuntelusta mepeille. Sitä kautta päädyin mukaan puolueeseen.

Jos Tino olisi ollut kokoomuksen tieteen ja teknologian järjestössä – jos sellainen olisi ollut olemassa – niin ihan samalla tavalla olisin häntä auttanut. Toki olin äänestänyt jo pitkään vihreitä ja tavatessani vihreää väkeä totesin, että tämähän on ihan omaa porukkaa.

Vaikka vihreiden monet kannat olivat resonoineet pitkään ja tiedepolitiikka kiinnosti, en ollut poliittisesti aktiivinen, koska en halunnut olla päättämässä vaikka jostain päiväkotipaikoista. Nyt kuitenkin vuosia myöhemmin olen kaupunginvaltuutettuna Seinäjoella.

Aika usein täällä ihmiset kommentoivat, että sinä et ole ollenkaan niin kuin muut vihreät. Tuntuu, että niiden on kauhean helppo maalailla kuvaa jostakin vihreästä autoilun kieltävästä mörököllistä, kun henkilökohtainen kohtaaminen puuttuu, ja se koskee etenkin vanhempaa sukupolvea.

Tiedostan, että pääsen huomattavasti helpommalla kaikessa kuin jos olisin vihreä nainen. Ei minun tarvitse perustella mielipiteitä samalla tavalla kuin puolisoni Lauran, joka on myös aktiivinen politiikassa. Ei minua haasteta samalla tavalla, vaikka varmasti minulla on huonommat argumentit.

Feminismi on tärkeä sana, se pitää sisällään paljon sellaista mitä tasa-arvo ei. Kuitenkaan valtaosa täällä ei tiedä, mitä feminismi tarkoittaa. Täällä on myös paljon tunkkaista tytöttelykulttuuria, jota Paula Risikon kaltainen kokenut poliitikkokin kohtaa sukupuolensa takia. Minulle ei ole tullut sellainen olo, että en voisi pärjätä vaaleissa, koska olen vihreä ja mies. Päinvastoin olen varmaankin saanut sellaisiakin ääniä, joita en olisi ansainnut.