Sauli, 53, Parainen

Lapsuudesta asti luonto on ollut minulle tärkeä, ja koin jo Koijärven tapahtumat voimakkaasti. Mietin, että miten ne uskaltavat laittaa itsensä kettingeillä tuonne kaivinkoneisiin kiinni. Isänisäni veli oli SDP:n kansanedustaja Matti Luttinen, joka toimi Kalevi Sorsan neljännessä hallituksessa liikenne- ja sisäministerinä. Kotona ei kuitenkaan juurikaan puhuttu politiikkaa.

Olen äänestänyt vihreitä pitkään. Silloin, kun en ole äänestänyt vihreitä, se on ollut joskus presidentinvaaleissa ennen Pekkaa. Liityin puolueeseen 2017 kuntavaalien jälkeen. Vaaleista se lähti, vaikka minä en ole sellainen ihminen, jota ihmiset ehkä kauheasti äänestävät. Mutta meillä täällä Paraisilla kaikki, jotka ovat kiinnostuneita, saavat osallistua.

Vihreissä minuun vetosi se, että meillä ei ole paljon rahaa, mutta meillä on porukkaa, joka tekee. Aina kun vaistoan, että se porukka ei enää tee, nousee näppylöitä. Myös yhdenvertaisuus on sellainen asia, joka minulle on tärkeä. Politiikassa kaihdan sellaista henkilökulttia.

En koe, että oman ikäisteni miesten asema olisi jotenkin heikko vihreissä. Kamala tilanne olisi se, jos meillä olisi pelkkiä mummuja ja papparaisia tässä puolueessa. Meidän pitäisi vain löytää paremmin vuoropuhelu keskenämme.

Joskus tuntuu siltä, että täytyisi olla yliopistotutkinto ymmärtääkseen, mistä vihreissä puhutaan. Meillä vihreillä ei ole mitään oikeutta sanoa, miten ihmisten pitää puhua. Parhaimmillaan meidän politiikka on sellaista, että me tulemme itse onnelliseksi, mutta ei haitata toisten onnelliseksi tulemista. Se on se, mikä mua on alunperin viehättänyt vihreässä ideologiassa. Vihreistä poliitikoista diggaan syvästi Sofia Virtaa.

Toivoisin, että me vihreät tekisimme enemmän ja puhuisimme vähemmän. Meillä on hienot ohjelmat ja hyviä tavoitteita, nyt pitäisi vain kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Jos tämä liike ei tarjoa kohtaamisia ja sitä tunnetta, että sinun panoksellasi on merkitystä, niin silloin se liike ei enää anna mitään.